Tiedotteet

Hämeen Hiihdon hiihtokalenteria ei enää tarvi julkaista vaan katselemme kalenteria maastohiihdon kalenterista myös piirikunnallisten kisojen kohdalta.

Kilpailukutsut on syytä julkaista KILMON kautta. Helpottaa kilpailujen järjestämistä sekä kisoihin ilmoittajaa, kunhan asiaan perehtyy.

HÄMEEN VIESTIN osalta lyhensimme matkoja siten, että kaikki naiset ja nuorten osuudet on 3 km osuuksia, miesten aloitus ja ankkuriosuus on 8 km mittaisia sekä yksi 5 km osuus.

Kansallisten kilpailujen TD- asiat

Järjestäjä kysyy lähialueeltaan kisoihinsa TD.n ja ilmoittaa nimen piirille.

Sääntöjen mukaan henkilön pitäisi olla koulutuksen käynyt henkilö, mutta sääntöasiat sekä hiihtoa tunteva henkilö voi tulla kyseeseen.

II-alueella oli TD- koulutus, jossa oli 6 hämäläisseurojen edustajaa, ennestään koulutuksen saaneita on useita.

Toive siitä ei aivan toteutunut, että kaikilla järjestävillä seuroilla olisi myös TD- henkilö omasta takaa.

Hämeen Hiihdon sääntöjä ajantasaistettiin muutamalta kohdin. isoimpana asiana ehkä tilivuoden muuttaminen 1.5-30.4 olevaksi

Hiihtokelejä odotellessa

Paavo Vesterinen

 

_________________________________________________________________________________

Syyskokouksen pöytäkirja 26.10.2011.

________________________________________________________________________________

 

HÄMEEN HIIHTO RY

 

Hämeen Hiihto ry:n piiriparlamentti pidetään keskiviikkona 26.10.2011 klo 18.30 Varalan Urheiluopistossa, os. Varalankatu 36,Tampere.

 

Kokouksessa käsitellään Hämeen Hiihto ry:n sääntömääräiset asiat sekä Maastohiihto ry:n uusia sääntöjä, joita esittelemässä on Jarmo Tuohiniemi.

 

Tervetuloa!

 

HÄMEEN HIIHTO RY

Paavo Vesterinen                                                                            

puheenjohtaja                 

HÄMEEN HIIHTO R.Y.

 

SYYSKOKOUS, Varalan Urheiluopisto 26.10.2011 klo 18.30

 

1,       Avaus                          Paavo Vesterinen

          Suomen Hiihtoliitto     Ari Nurminen

          Maastohiihto r.y.         Jorma Tuomimäki: Sääntömuutos asia

          Keinolumilatu              Esa Virtanen

          Kilpailukalenteri         Juhani Pollari

 

2,       Valitaan kokoukselle

          a                puheenjohtaja

          b                sihteeri

          c                kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

          d                ääntenlaskijat

 

3,       Todetaan

          a                läsnäolijat

          b                äänioikeutetut jäsenet

 

4,       Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

5,       Päätetään liittymis- ja jäsenmaksun suuruudesta

 

6,       Päätetään puheenjohtajalle, johtokunnan jäsenille ja tilintarkastajille

          maksettavista palkkioista

 

7        Vahvistetaan tulevaksi toimintakaudeksi

          a                toimintasuunnitelma

          b                talousarvio

 

8        Valitaan joka toinen vuosi johtokunnan puheenjohtaja, jota myös

          kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi ( Paavo Vesterinen)

 

9        Valitaan  kahdeksi seuraavaksi vuodeksi 5 johtokunnan jäsentä erovuorossa

          olevien tilalle ( Leo Karjaluoto, Kati Kopperoinen,  Jarmo Latvanen, Annemari 
          Päivärinta ja Esa Virtanen)

           

10      Valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintarkastajaa
          tarkastamaan
tulevan vuoden tilejä

 

11      Käsitellään johtokunnan esittämät tai 11 § mukaisesti vireille panemat asiat

          a                Hämeen Viesti, osuuspituudet, osuuksien sarjajaot

          b                Hämeen Hiihdon tilivuoden muutos 1.4-31.3, kuluvan tilivuoden jatko

          c                Suomen maastohiihdon sääntömuutos asia.

 

12      Kokouksen päättäminen

 

__________________________________________

Hämeen Hiihdon kevätparlamentti pidetään 16.5.2011 klo 18.30 Varalan Urheiluopistossa.

HÄMEEN HIIHTO RY

 

KEVÄTKOKOUKSEN JA PIIRIPARLAMENTIN ESITYSLISTA

 

Aika:                                  16.5.2010 klo 18.30

 

Paikka:                               Varalan Urheiluopisto, Tampere

 

PIIRIPARLAMENTTI

 

1.                  Tervetuloa Paavo Vesterinen

 

2.                   II-Alueen aluekehittäjä Heikki Haapamäki, esittely 

 

3                    Hiihto-olosuhteet

 

4                    Kilpailukalenteri Juhani Pollari

 

5                    Palkitsemiset

Palkitaan Hämeen Hiihdon parhaina urheilijoina seuraavat urheilijat:

- Paras hiihtäjä                              Krista Lähteenmäki

- Paras mieshiihtäjä                       Juha-Matti Mikkolainen

- Paras nuortensarjalainen             Antti Ojansivu

- Paras HS-tyttö                            Klaara Leponiemi

- Paras HS-poika                           Joonas Salmela

 

 

Kevätkokous

 

1.                  Kokouksen avaus

 

2.                   Kokouksen järjestäytyminen

            a) puheenjohtaja 

            b) sihteeri 

c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa:

d) kaksi ääntenlaskijaa

 

3.                   Läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet

 

4.                   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

5.                   Johtokunnan laatiman vuosi- ja tilikertomuksen vahvistaminen, 
                      tilintarkastajien lausunto sekä tilinpäätöksen vahvistaminen

 

6.                   Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja muille
                      tilivelvollisille

 

7.                   Johtokunnan esittämät tai jäsenten 11 § mukaisesti vireille panemat
                      asiat.

 -Yhdistyksen sääntöjen muuttaminen 14 § kohdalta. Yhdistyksen tilivuosi muutos

1.4-31.3. Tämän hetken käytäntö kalenterivuosi.

 

8.              Kokouksen päättäminen  

 

Tervetuloa!

___________________________________________________________________________

Maastohiihdon seura- ja piiritiedote 4.4.2011

Seurojen vuosi-ilmoitukset sekä seura- ja piiriluokittelu

Suomen Maastohiihto ry kerää Suomen Hiihtoliiton jäsenseurojen vuosi-ilmoitukset maastohiihdon osalta. Seurat täyttävät vuosi-ilmoituslomakkeensa sähköisesti. Sähköinen lomake löytyy maastohiihdon kenttätoiminnan nettisivuilta.

Vuosi-ilmoituksen täyttäminen ja lähettäminen on seuroille sääntömääräinen velvoite ja lomakkeiden tulee olla liitossa 17.4.2011 mennessä. Seurojen lomakkeissa ilmoittamat tiedot toimitetaan piirien nähtäviksi 17.4. jälkeen taulukkomuodossa.

Piirejä pyydetään toimittamaan piiriluokittelut niin ikään 17.4.2011 mennessä.

Vuosi-ilmoitustietoja tarvitaan seuraluokittelupisteiden laskemiseen. Seuraluokittelu julkistetaan ja parhaat palkitaan 7.5.2011 liittovaltuuston kevätkokouksessa Jyväskylässä.

Kilpailujen anominen

Kilpailukauden 2011 - 2012 kansalliset ja monikansalliset kilpailut tulee anoa sähköisesti kesäkuun puoliväliin mennessä. Kilpailuanomukset täytetään osoitteessa http://www.hiihtokalenteri.fi/

Kilpailuanomuksia voi tehdä 1.5. - 19.6.2011. Piiri näkee entisellä salasanallaan anomistilanteen. Piirikohtaiset koosteet sekä valtakunnallinen kalenteri toimitetaan piireille tarkistukseen ja hyväksymistä varten elokuussa. Tällöin pyydetään myös piirien ranking-kisatietoja.

Kauden 2012 - 2013 FIS-kisat sekä vuoden 2014 SM-kisat ja Hopeasompa-loppukilpailut anotaan 1.11.2011 mennessä.

SM-kilpailut 2012 ja 2013

Vuoden 2012 Suomen-mestaruuskilpailujen ajankohdat ja yleisten sarjojen lajisisällöt löytyvät täältä. Vuoden 2013 SM-kisojen järjestäjät löytyvät täältä.

Liittovaltuuston kevätkokous 7.5.2011 Jyväskylässä

Suomen Hiihtoliiton liittovaltuuston kevätkokous järjestetään lauantaina 7.5.2011 Jyväskylässä, Hotelli Rantasipi Laajavuoressa. Kokouskutsu toimitetaan asianomaisille viimeistään neljä viikkoa ennen kokousta.

Valmentajakerhon kevätseminaari 14. - 15.5.2011 Vierumäellä

Hiihdon Valmentajakerhon perinteinen kevätseminaari järjestetään 14. - 15.5.2011 Vierumäellä, Scandic Vierumäessä. Seminaari on avoin lisämaksusta myös niille, jotka eivät ole kerhon jäseniä. Seminaarissa luennoidaan ja keskustellaan valmennuksen ajankohtaisista asioista. Luennoitsijoina toimivat mm. Olympiakomitean huippu-urheilun muutostyöryhmän jäsen, maajoukkuevalmentajat sekä A-maajoukkueen urheilija.

Seminaarin hintatiedot ja tarkka ohjelma sen valmistuttua löytyvät täältä.

Huoltokoulutusta keväällä

Aktiivihiihtäjille, seurojen/piirien henkilökohtaisille ja ryhmävoitelijoille sekä II-tason huoltokoulutukseen pyrkiville tarkoitettu maastohiihdon I-tason huoltokoulutus järjestetään 15. - 17.4.2011 Vuokatin Urheiluopistolla. Kurssin vetäjälle Jari Niemiselle ehtii vielä ilmoittautua, kun tekee sen pikaisesti: jari.nieminen@ppp.inet.fi, 040 739 9655.

Ensi syksyn I- ja II-tason huoltokurssien ajankohdista ilmoitetaan myöhemmin: http://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/koulutus/huoltokoulutus/
Näiltä sivuilta löytyy lisätietoa myös huhtikuun koulutuksesta.


Lisää ajankohtaisia asioita löytyy netistä.

 
 © 2005 Hämeen Hiihto ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu